Tietoa Taloyhtiön Kuntotodistuksesta


Taloyhtiön Kuntotodistuksen tarkoitus

Taloyhtiön Kuntotodistuksen kaksi tavoitetta ovat 1) asuntokaupan turvallisuuden lisääminen sekä 2) ennakoivan ja suunnitelmallisen korjaustoiminnan edistäminen taloyhtiöissä. Kuntotodistus (luonnos) kertoo sekä huoneiston ostajalle että omistajalle, kuinka paljon eri rakennusosien kunto on alkuperäisestä heikentynyt ja mitä korjauksia niihin on tulossa. Näin ostaja voi turvallisemmin verrata eri kohteita. Näin taloyhtiön on helpompaa päättää väistämättömistä korjauksista.

Luokituksen perusteet

Taloyhtiön Kuntotodistus pohjautuu KH-ohjeiston mukaiseen kuntoarvioon, joka tehdään kuntotodistuksen yhteydessä. Kohteen kuntoluokitus (tähtimäärä) määräytyy teknisen kunnon ja korjaustoiminnan suunnitelmallisuuden mukaan niin, että ensin mainitun painoarvo on 80% ja viimeksi mainitun 20%. Tekninen kunto luokitellaan rakennusosittain ja painotettuna keskiarvona. Todistuksessa on erikseen mainittu, jos jonkun rakennusosan kuntoluokan määrittämiseksi tarvitaan kuntotutkimusta. Kuntotodistusten laadintaan on tehty luokitusohjeet, joita laatijan on noudatettava. Kuntotodistuksia voi laatia vain tätä varten pätevyyden hankkinut ja sen vaatimusten mukaisesti ylläpitänyt henkilö ja yhtiö.

Kuntotodistusjärjestelmän hallinnointi

Kuntotodistusjärjestelmää hallinnoi Taloyhtiön kuntotodistuksen lautakunta, jonka puheenjohtajuus on Kiinteistöliitolla ja sihteeriyhteisönä toimii Kiinteistöalan Koulutussäätiö. Hallinnointiin kuuluu mm. kuntotodistuksen laatijoiden pätevyysvaatimusten määrittely, laatijoiden koulutuksen hallinnointi, pätevyyden toteaminen, kuntotodistustietokannan hallinnointi ja kuntotodistusten laatijoiden laadunvalvonta.

Kuntotodistuksen hinta

Kuntotodistuksen hinnan määräävät markkinat. Kuntotodistuksen perusteena oleva kuntoarvio tehdään KH-ohjeiden mukaan kolmen asiantuntijan voimin (rakenne-, sähkö- ja LVIA-asiantuntija). Lisäksi tulee kuntoluokituksen eli tähtimäärien laskenta ja tulostus yhteisestä tietokannasta. Hinnan on arvioitu alalla toimivien hyvämaineisten insinööritoimistojen hintatason perusteella asettuvan noin 4000-6000 euron tasolle.

Taloyhtiön Kuntotodistusjohtoryhmä

Hiltunen Harri Suomen Kiinteistöliitto ry, puheenjohtaja
Gustafsson Heidi OP-ryhmä
Malmivaara Marko Raksystems Oy
Marttila Mauri Suomen Kiinteistöliitto ry
Huhtanen Pertti Kiinteistöalan Koulutussäätiö, sihteeri

  Tulosta tämä sivu